Biografia

Jipun vuonna 2006 julkaistu debyyttialbumi ”Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan” palkittiin Emmalla vuoden parhaana esikoislevynä ja se saavutti kultalevyrajan alkuvuodesta 2008. Jipun kakkosalbumi ”Kuka teki minusta tän naisen” julkaistaan huhtikuun alussa ja luvassa on jälleen vaikuttavia lauluja arjesta, rakkaudesta ja ikävästä. Lauluja elämästä.

Uuden levyn tuottajana toimi Markus Koskinen, joka tunnetaan viime vuosien menestysprojekteista kuten Tilkkutäkki-sarja sekä Samuli Edelmannin Virret. Jippu on sanoittanut itse lähes kaikki levyn kappaleista ja toiminut myös säveltäjänä useissa lauluissa. Muita säveltäjiä levyllä ovat Tuure Kilpeläinen, Cristel ”Chisu” Sundberg, Ilkka Wirtanen ja Lasse Kurki. Jippu halusi levylle myös yhden lainabiisin eli Kotiteollisuuden Tuonelan koivut.

Uuden levyn lisäksi Jippu on mukana maaliskuussa käynnistyvässä Navia-projektissa. Navia on hyväntekeväisyyshanke, jossa viisi naislaulajaa kustakin pohjoismaasta matkustavat yhdessä Afrikkaan tekemään ihmeitä musiikin voimalla. Projektista tehdään musiikkivideoita, äänite, dvd, konserttikiertue ja tv-sarja, joka nähdään kaikissa pohjoismassa vuonna 2009.

Jipun musiikkivideot debyyttialbumin kappaleisiin "Kii" ja "Enkelten kaupunki" löytyvät videot-sivulta.

Lisätietoja

Warner Music Finland/HMC
Pekka Nieminen
E-mail: pekka.nieminen[at]warnermusic.com